
1. Lähtötilanne
Yleisesti haasteellisena pidetty moottorin lohkon halkeama. Kuljetusvaurio. Lähdettiin kartoittamaan mahdollisuutta korjaushitsaukseen. Tärkeää ottaa huomioon, suunnittelu:
- Avaus pitää pystyä tekemään läpi, jotta saadaan kestävä hitsi. Muuten on suuri vaara hitsin uudelleenhalkeamiselle.
- Paras tapa tässä keississä on avata molemmilta puolilta ns. X-railo, jolloin molempien puolien hitsit kohtaavat toisensa.
- Railon päihin tulee porata reikä, jotta hitsauksen aiheuttama lämpölaajentuma ei jatka halkeamaa.
- Valurautaa hitsatessa on valittavana kaksi vaihtoehtoa. Joko siten, että koko kappale lämmitetään punahehkuiseksi, hitsataan kuumana ja jäähdytetään rauhallisesti uunissa/villoissa, puulaatikossa. Vaihtoehtona ns. kylmähitsaus, jossa hitsataan max aineen vahvuisia hitsejä ja kappaleen annetaan jäähtyä n. 100°C asteeseen palkojen välillä. Näin vältytään hiilen ajautumisesta ns. rajapintaan, jolloin raja-alueelle syntyisi kova hiilipitoinen raja-alue.
- Valittiin kylmähitsausmenetelmä kappaleen koon johdosta, koska lämmittäminen olemassa olevilla laitteilla olisi mahdotonta.
- Todettiin, että hitsausta helpottaa se, että kappaletta voi käännellä, vaikkakin se on hidasta. Näin ollen vältyttiin asentohitsaukselta ja päästään tekemään hitsaus ns. jalkoasennossa.
- Todettiin, että työhön kuluu n. 16 tuntia (2 työpäivää).

2. Avaus suoritettu suunnitelman mukaisesti
- Alkuavaus voidaan suorittaa esim. kulmahiomakoneella/ hiontakivellä ym. Kivistä ja katkaisulaikoista jää kuitenkin hitsausta haittaavaa kiveä tms. materiaalia pintaan, joten avauksen viimeistely suoritettiin ns. pyörivällä koneviilalla (min 5 mm), jota suositellaan avausten viimeistelyyn. Koneviilalla saadaan paras mahdollinen hiiletön pinta hitsausta varten.
- Railojen päihin porataan reikä, jotta halkeama ei jatkuisi hitsatessa.

3. Hitsaaminen
- Pidetään kappale "kylmänä" hitsattiin max. aineenvahvuisina palkoina. Aloitettiin päädystä, joka koneistettiin heti "tasoon". Päädyn pikku huokosia ei täytetty, koska päätyyn tulee tiiviste ja tiivisteliima.
- Hitsauslisäaine Certanium 889 tarttui materiaaliin hyvin, eikä halkeillut hitsauksen aikana.
- Jatkettiin sisäpuolen hitsausta siten, että kappale pysyi "kylmänä", max aineenvahvuisina palkoina ns. taka-askel tekniikalla, kunnes saatiin täyteen.
- Kuonaa poistettaessa "venytettiin" hitsejä vasartamalla sekä ns. neulahakkurilla.
- Jatkettiin ulkopuolen hitsausta samalla metodilla, kunnes saatiin täyteen.

4. Koneistus
- Koneistettiin kappale käsin mm. vingulla ym. sekä venyteltiin vielä lopuksi neulahakkurilla, jolla saatiin myös pinta valuraudan kanssa yhteneväisen näköiseksi.
- Lopuksi kappale maalataan ja moottori kasataan.
